Karja Renard Wandinger -trio Helsingissä
 

Karja Renard Wandinger -trio Helsingissä

maanantai 25.07. klo 19.00
Hakasalmen huvila
Mannerheimintie 13b, Helsinki


Karja Renard Wandinger -trio Helsingissä

Pianisti Kirke Karja on yksi niistä uuden sukupolven virolaismuusikoista, jotka ovat tekemässä kansainvälistä läpimurtoa. Hänen luotsaamansa trio ranskalaisbasisti Etienne Renardin ja saksalaisrumpali Ludwig Wandingerin kanssa on herättänyt positiivista huomiota eurooppalaisella jazzkentällä. Trion musiikin aineksia ovat Karjan sävellykset, vapaa improvisaatio ja laajennetut soittotekniikat. He julkaisevat helmikuussa 2020 Tallinnassa äänitetyn Karja Renard Wandinger -trion levy heinäkuussa.

Kirke Karja (s. 1989) on intensiivinen esiintyjä ja säveltäjä, jonka rohkea harmoninen sävelkieli ammentaa nykymusiikin vankasta osaamisesta. Häntä kiehtovat improvisaatio ja yhteistyöprojektit muiden taiteenalojen kanssa. Pitkän klassisen musiikin koulutuksen lisäksi hän on ehtinyt sukeltaa jazzmusiikin opiskeluun 10 vuoden ajan ja valmistui 2021 jazzsävellyksen tohtoriksi Viron musiikki- ja teatteriakatemiasta. Hän on julkaissut kuusi levyä omalla nimellään. Trionsa lisäksi hän johtaa Kirke Karja Quartetia sekä Captain Kirke and the Klingons -kvintettiä, jossa mm. soittavat mm. saksofonistit Mikko Innanen ja liettualainen Liudas Mockunas. Karja voitti Giorgio Gaslini Future Talent Award -tunnustuksen 2021 ja hänet valittiin Viron vuoden jazzmuusikoksi 2022.

Liput: 20 €, eläkeläiset, työttömät ja Helsinki Jazz ry:n jäsenet 15€, opiskelijat 12 €, pariskunnat 15 + 15 €. Ennakkoliput: Digelius Music (käteisellä), Laivurinrinne 2 tai tältä sivulta, jolloin lippujen hinnat: 22,5/16,5/13,5 €.

Kuva: Kaupo Kikkas